RAIN JACKETS FROM THE SEA

Bonjour ja mahtavaa vuoden alkua kaikille! Joo, mä tiedän, että on jo helmikuu, mutta mä en ole vaan ehtinyt aikaisemmin blogin pariin. :D Noh, rehellisesti puhuen tekemistä on ollut niin paljon, että multa vaan hävisi toi tammikuu johonkin.. 👀

Tässä lähiviikkoina on ollut parikin mielenkiintoista tapahtumaa, jossa vierailin bloggarin roolissa (kuulostaa hienolta, mutta tosiasiassa nykyään joka toinen joko on tai tuntee bloggarin, joten "tittelinä" toi ei merkkaa oikeasti yhtään mitään :D) ja tässä yksi niistä tapahtumista.

Miltton Showroomilla järjestettiin herkullisen aamiaisen kera PR-tilaisuus ulkoilu- ja sadevaatteistaan tunnetun Tretornin uudesta lanseeraustuotteesta. Ennen kun kerron enemmän itse tuotteesta, niin pakko mainita tähän väliin, että miten luovasti Milttonilla oli (tälläkin kertaa) sisustettu teeman mukaan itse tilat ja mä en muista mitä siinä yhdessä leivässä oli, mutta se oli niiiin hyvää.




No mutta, itse asiaan. Eli kyse oli uudesta "Rain Jackets From The Sea" -sadetakista, jonka toteutus tehtiin yhteistyössä Partioaitta kauppaketjun kanssa. Ajatus lähti liikkeelle uutta sadekelien kokoelmaa suunniteltaessa siitä, että millä keinoin voitaisiin vuorovaikutusta luonnon kanssa entisestään parantaa. Se miten nimenomaan sadetakki liittyy tähän on siksi, koska sen valmistuksessa käytetään nylonlankaa ja samaa materiaalia löytyy kaikkein korkealaatuisimpana kalastusverkoista. Asiaan enemmän perehdyttäessä ilmeni, että usein kalastajat maailmalla jättävät vahingoittuneet ja vanhaksi menneet verkot ajelehtimaan mereen (näitä verkkoja kutsutaan ghost net nimellä) ja arviolta 650.000 tonnia verkkoja löytyy tällä hetkellä merten pohjista. (No.. um.. aika sanomattakin selvää, ettei se tee merten ekosysteemille hyvää.) Tämä tutkimustyö poiki sitten kierrätysidean, eli tällä hetkellä kalastajille on jätetty kontteja satamiin minne he voivat jättää verkkoja, joista haluavat päästä eroon ja Tretornin johdolla näitä verkkoja sitten tehtailla puretaan osiin ja niistä oleva nylonlanka hyödynnetään tässä edellä mainitussa mallistossa. Voisin sanoa, että aika win-win situation.

Rain Jackets From The Sea
(Tätä kirjoittaessani sattui muuten yksi aivan ihana juttu, mutta kerron siitä sitten seuraavassa postauksessa ❤)

Paikan päällä noita sadetakkeja hypistellessäni, huomasin sellaisen mielenkiintoisen seikan, etteivät ne olleet lainkaan sellaisia perinteisiä sadetakkeja, vaan ne näyttivät ja tuntuivat ihan parkatakeilta. Ja takit ovat siis täysin veden- ja tuulenkestäviä. Myyntiin nämä tulevat huhtikuussa ja hinnat tulevat pyörimään siinä parinsadan euron paikkeilla. Ihanana yllätyksenä oli Tretorn vielä järjestänyt kaikille osallistujille lähtiessään Goodie bagit, joista löytyi heidän musta, Wings -mallinen sadetakki, lehti ja muistitikku. Se mikä tässä oli hauska sattuma, että mä olin suunnitellut ostavani lähiaikoina kevääksi ympärivuotiseksi takiksi just tollasen oversize-mallisen sadetakin, minne mahtuisi mitä tahansa alle, joten kiitos Tretorn tästä. :)




Professional Blog Designs by pipdig